Hämeen kauppakamarin järjestämä Small Company. Big World. The case for SME Internationalization -tapahtuma Hämeenlinnassa 17.9.2014 tarjosi kansainvälistä toimintaa suunnitteleville tai aloitteleville yrityksille käytännönläheisiä neuvoja ja konkareiden kokemuksia.

Tapahtuman pääpuhuja William Frost SAI Internationalista on avustanut jo vuosien ajan lukuisia suomalaisyrityksiä vienti- ja tuontitoiminnan käynnistämisessä. Esityksessään hän hahmotteli syitä kansainvälisen toiminnan aloittamiseen ja antoi konkreettisia neuvoja hankkeen valmisteluun ja suunnitteluun.

Kokemuksiaan kuvasivat Yhdysvalloissa toimivan Strategy Star Inc:in hallituksen puheenjohtaja Vesa Vihavainen, jolla on monipuolinen kokemus useiden kansainvälisesti toimivien yritysten johtotehtävistä, sekä maailman pohjoisimman untuvatuotteiden valmistajan Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtaja Eero Kotkasaari.

Miksi sitten pk-yrityksen kannattaisi lähteä maailmalle? Puheenvuoroissa tuli esille monia syitä:

  • Kansainvälistyminen mahdollistaa kasvun jopa kaksi kertaa nopeammin kuin toiminta rajallisilla kotimarkkinoilla.
  • Valtaosa kaikista yrityksistä on pk-yrityksiä, joten niiden kansainvälistyminen on kansantaloudellisesti tärkeää. Sen vuoksi valtiovalta haluaa edistää ja tukea sitä.
  • Ulkomaiselta kilpailulta ei voi välttyä pysymällä kotimaassa, vaan ulkomaiset yritykset tulevat väistämättä kotimarkkinoille.
  • Toiminta useilla markkinoilla pienentää yritystoiminnan riskiä.
  • Yrittäjällä on oma tahto kehittää yritystoimintaa.

Kansainvälistyminen ei toki ole riskitöntä, vaan Vihavaisen mukaan jopa 65 prosenttia hankkeista epäonnistuu. Kompastuskiviä ovat muun muassa pääkonttorista saneltu strategia, joka ei huomioi paikallisia olosuhteita. Keskeistä on ymmärtää asiakkaan tarpeet ja huomioida kulttuurierot. Tuotteet, palvelut ja materiaalit on lokalisoitava kohderyhmän mukaan asiakkaita kuunnellen, sillä vaikkapa tuotteen väri voi olla kohdemaassa myynnin este.

Tärkeää on myös huolehtia siitä, että suhteet kohdemaan viranomaisiin ovat kunnossa ja että jakelukanavat toimivat. Yrityksellä, joka pystyy toimittamaan sen, mitä lupaa, on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Kansainvälisen toiminnan suunnittelu kannattaakin aloittaa analysoimalla huolellisesti omat edellytykset ja potentiaaliset kohdemarkkinat sekä hahmottamalla yrityksen visio. Oman tuotteen tai palvelun ainutlaatuiset edut kilpailijoihin nähden on pystyttävä tuomaan selkeästi esille asiakkaan näkökulmasta.

Lisäksi asiakasta on syytä lähestyä oikealla tavalla ja luonnollisesti oikealla kielellä. Esimerkiksi monissa Aasian maissa ostaja on kuningas, jota on turha yrittää tavoittaa sähköpostilla, vaan asiakkuuden ylläpito vaatii säännöllisiä asiakaskäyntejä.

Kansainvälistymiseen on saatavana runsaasti neuvoja, tukea ja työkaluja. Lopulta paras tapa oppia on kokeilla itse, ja jo 1970-luvulla kansainvälistymisen aloittanutta yritystä luotsaava Kotkasaari antaa jämäkän neuvon: ”Kotoa ei tulla hakemaan, tyrkylle on mentävä!”

 

Haluatko lisätietoja monikielisestä viestinnästä? Tilaa uutiskirjeemme niin saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.