IFPR Communications toteutti Helsingissä järjestettyjen Matka 2015 -messujen yhteydessä selvityksen, jossa kartoitettiin 350:n tapahtumaan osallistuneen suomalaisen yrityksen, organisaation tai palvelun näkyvyyttä venäläisissä sosiaalisen median kanavissa. Selvityksen mukaan suomalaiset matkailuyritykset markkinoivat Venäjällä varsin vaatimattomasti.

Venäjä on Suomen ylivoimaisesti suurin matkailumarkkina: vuonna 2013 venäläisten osuus Suomeen matkustaneista ulkomaalaisista oli 50 prosenttia, ja venäläiset tekivät Suomeen 5,1 miljoonaa matkaa.

Venäläiset matkailijat arvostavat Suomessa muun muassa miellyttävää ilmastoa, puhdasta luontoa ja järvimaisemaa, erinomaisia kalastusmahdollisuuksia, ystävällisiä paikallisasukkaita sekä erinomaista asiakaspalvelua.  Rentoutumisen lisäksi he suuntaavat Suomeen myös ostamaan laadukkaina pitämiään suomalaisia tuotteita.

Vaikka venäläisten matkailijoiden määrän hupenemista surkutellaan, vain 20 prosentilla selvitykseen osallistuneista matkailupalveluiden tarjoajista oli tili Venäjän sosiaalisen median kanavilla, niistäkin kolmasosa passiivisia eli niitä ei päivitetty.

Käytännössä siis vain 1/6 kyselyyn vastanneista tekee edes jotain Venäjän-markkinointinsa hyväksi, hämmästelee IFPR Communicationsin kansainvälisestä markkinointiviestinnästä vastaava osakas Jukka Laikari blogikirjoituksessaan, vaikka vahvalla eurolla saisi juuri nyt monin verroin mainostilaa venäläisissä medioissa.

Markkinoinnin ei tarvitse jäädä ainakaan kielestä kiinni, vaikka vain noin 5 prosenttia venäläisistä osaa englantia, suomesta nyt puhumattakaan. Maris Multilingual tekee jatkuvasti matkailualaan liittyviä käännöksiä venäjäksi ja muille kielille, ja autamme mielellämme, kun tarvitset apua asiakkaidesi palvelemisessa heidän omalla kielellään.

 

Haluatko lisätietoja monikielisestä viestinnästä? Tilaa uutiskirjeemme niin saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.